TORAKAN KUOLEMA

(Traagillinen murhenäytelmä)

Istuskelin metroaseman baarissa huolehtimassa näissä maissa tuikitärkeästä nestetasapainosta. Vieressäni olevan peliautomaatin alta vemputti esiin iso torakka. (Sen kävely- tai juoksutyyli todellakin on omintakeinen.) Seurasin torakan liikkumista kaikessa rauhassa oluttani juoden. Torakka paineli takaisin peliautomaatin alle ja tuli uudestaan esiin edeten kohti pitkänomaisen baarin toista päätyä. Se oli siltä vakava virhe!

Paikalle asteli keski-ikäinen parrakas mies, joka huomasi torakan ja pysähtyi. Hän katsoi minua kerran ja toisenkin ikään kuin kysyen, sattuuko tämä torakka kuulumaan herran lähipiiriin? Yritin olla välinpitämättömän näköinen ja elehtiä, että ei minulla ole kyseiseen eläimeen minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta.

Mies käveli hieman kuin Charlie Chaplin, jalkojaan räpylämäisesti sivusuunnassa lattiaan läiskien. Asento oli kumara ja kädet heiluivat tarpeettoman näköisinä vartalon sivuilla. Toisaalta hän muistutti rakenteeltaan ja erityisesti kasvoiltaan erehdyttävästi säveltäjä Arvo Pärtiä. (Ymmärrän kyllä vertailuni outouden, ja pyydän varmuuden vuoksi anteeksi molemmilta suurilta taiteilijoilta.)

Äijä mulkaisi minua vielä kerran, heitti paperinpalan torakan päälle ja läiskäisi isolla jalallaan eläimen kuoliaaksi. (Hienotunteista todellakin, että hän peitti torakan ennen tappamista: Teloitettavien silmäthän usein peitetään liinalla ennen ampumista.) Sitten hän monisanaisesti selitti paikalle tulleelle turvamiehelle murhatyönsä motiivin, torakan viimeaikaiset liikkeet ja vainajan tulevan sijoituspaikan - lähimmän roskiksen. Koska turvamies keskustelun jälkeen poistui muina miehinä ulos, tein sellaisen johtopäätöksen, että murhaaja säästyi kaikilta oikeudellisilta toimenpiteiltä.

Siirryin rullaportaisiin ja paikalle kiitäneeseen Renfeen. Metron syöksyttyä ulos tunnelista näin Välimeren loistavan kirkkaana oikealla ja murehdin tovin torakan kovaa kohtaloa.