ALATI KIINNOSTAVA KAUNEUS

”Kaunis” on kummallinen laatusana. Sitä käytetään puolihuolimattomasti arjen keskusteluissa, mutta sen sisällölliseen selvittämiseen on puserrettu tuhansien vuosien aikana lukematon (osin luettukin) määrä syväluotaavia taidefilosofisia ja estetiikan alan tekstejä. Kaunis toimii sekä täytesanana että elämän perusprinsiippinä.

Onko kauneus sisäinen ominaisuus vai voidaanko se liimata päälle? Voimmeko tehdä kaunista jostakin, joka ei todellisuudessa sitä ole? Kosmetologia määritellään opiksi ”kauneuden säilyttämisestä ja kohentamisesta”. Määritelmä pitää itsestäänselvyytenä, että kosmetologilla on ymmärrys kauneudesta, jota hän korvausta vastaan ryhtyy säilyttämään ja kohentamaan. Hämmentävää!

Kauneus ei ole pelkkää herkistelyä. Se on myös kova arvo, jonka taloudellinen vaikutus ulottuu laajalle mm. lääke-, vaatetus- ja taideteollisuuteen tai vaikkapa rakennusalaan. Uskottelemalla jokin ilmiö kauniiksi tehdään bisnestä.

________________ 

Enemmän kuin huulien botuliinitoksiinihoito minua kiinnostaa kauneus taiteissa. Poikkeukselliset, epätäydellisyydessään täydelliset tai rumankauniit ratkaisut ovat taiteiden historiassa saattaneet jäädä elämään mestariteoksina. Ilmestyessään ne ovat ehkä järkyttäneet tai jopa vihastuttaneet yleisöä. Keskustelua mestariteokseksi syntymisen ihmeestä käydään varsin vähän. Olisiko niin, että taiteen tekijät eivät itse rohkene puhua aiheesta – siis kauneudesta – ainakaan yhtä vapautuneesti kuin taiteen kokijat. Tyytyväinen konsertista tulija voi huoleti huokaista: ”Olipa se kaunis sävellys!” Muusikon tai säveltäjän suusta moinen kuulostaisi hieman amatöörimäiseltä – vai kuulostaisiko? Olisiko turvallisempaa vain pysähtyä luettelemaan teoksen heikkouksia? Onko kauneuden käsite taiteista puhuttaessa ollenkaan tarpeen?

_____________________  

Filosofi Platon ajatteli kauneuden asuvan ideoitten maailmassa. Voimme ajattelun kautta ymmärtää kauneudesta jotakin, mutta aistinvaraisesti - kuten taiteitse - tajuamme vain sen heijastuksia. Lähes vastakkaisen näkemyksen mukaan ei ole olemassa mitään absoluuttista kauneutta, vaan ainoastaan asioita, jotka satumme kokemaan kauniiksi. 

Luen FT Ilkka Oramon oivallista suomennosta Eduard Hanslickin ärhäkkyydessään hupaisasta teoksesta ”Musiikille ominaisesta kauneudesta” (Vom Musikalisch-Schönen). Hanslick näkee paljon vaivaa asemoidakseen itsensä aikansa tyylivirtausten suhteen ja kuvaillakseen mitä kauneus musiikissa ei ole. Lähestymistapa sekin – ehkä hieman työläs kuitenkin. 

Antiikin kreikkalaiset käyttivät sanaa ”kalos” puhuessaan kauniista. Se ei tarkoittanut ainoastaan aisteja hivelevää kauneutta, vaan myös moraalisesti kaunista, hyväksyttävää ja kiitettävää – sopusuhtaista kokonaisuutta. Päätin kokeilla miten kaiken osaava Google-kääntäjä kääntää kalos-sanan kreikasta suomeksi. Tulos oli riemastuttava: ”kaikki hyvin”. Kelpaisiko se meille kauneuden määritelmäksi?

Rajautuuko kauneuskäsityksemme kukka-asetelmien suloisuuteen vai tavoitammeko sille muita ulottuvuuksia? Arkikielessähän joka tapauksessa hahmotamme kauneutta antiikin ajattelijoiden tapaan monipuolisesti kehottaessamme lasta käyttäytymään kauniisti tai toteamalla lähimmäisen auttamisen olevan kaunis teko.

____________________ 

Picasson Guernican nähtyämme tai Stravinskin balettimusiikin Le Sacre du printemps kuunneltuamme emme välttämättä ensitöiksemme huudahda ”Siinäpä kaunis taideteos!”. Pikemminkin puhumme vaikuttavuudesta tai järkyttävyydestä antaen teoksille luvan sitäkin olla. Ymmärrämme Guernican eettisen kauneuden ja Sacren primitiivisen viehätysvoiman; ensimmäinen on sodanvastaisuudessaan eettisesti kaunis teos, toinen kunnioittaa venäläistä kansanperinnettä loisteliaalla, julmalla kauneudellaan.

Ehkä meidän kannattaakin varoa sanojamme kauneudesta puhuessamme. Tunnettu muistutus perhosen siipiin koskemisesta saattaa olla aiheellinen: kauneuden määrittely on kauneuden tuho. Tai sitten voimme antaa teorian ja praxiksen elää erillään, toisiaan kunnioittaen ja toisiaan ruokkien. 

En malta olla lainaamatta mielestäni kauneinta (sic!) kauneuden määritelmää. Se on kirjattu filosofi Plotinoksen nimiin ja löysin sen FT Oiva Kuisman artikkelista Kauneus (filosofia.fi):

”Kauneus on jotain sellaista, mikä tajutaan ensi silmäyksellä; jotain, josta sielu puhuu kuin jo tuntemastaan asiasta ja jonka se vastaanottaa kuin tuttunsa ja jonka kanssa se virittyy ikään kuin yhteissointiin.”